Näytetään tekstit, joissa on tunniste fatalii.net. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fatalii.net. Näytä kaikki tekstit

tiistai 11. kesäkuuta 2019

Lämmön ja valon vaikutus kasvuun...

Lähdin perjantaina käymään Rovaniemellä ja "jouduin" jättämään chilit koko viikonlopuksi, toki erinomainen hoito oli tuona aikana taattu!

Maanantaiaamuna heti herättyäni säntäsin kasvariin katsomaan, miten ne voivat ja härregud, ne olivat tosissaan kasvaneet!! En oikeasti ollut silmiäni uskoa, vaikka olin nähnyt joitain kasvupyrähdyksiä jo aiemminkin. Nyt kuitenkin tuntui, että luonnonvalo ja lämpimät säät olivat saaneet nuo "pikkuiset" kunnon kasvuvauhtiin! Jotkut olivat valehtelematta venähtäneet n. 5 cm pituutta ja osa niitä lisäksi vielä kasvupisteistä lähteviä oksanhaaroja ihan reilusti.

Kasvien pitää tottua suurempaan lämpöön ja valoon. Alkuvaiheessa, lämpötilan kohottua moni näistä minunkin chileistäni nuokkui todenteolla iltapäivällä ja illalla. Äkkiarvaamatta olisi voinut kuvitella, että kyse on esim. vedenpuutteesta mutta ei... onneksi maltoin silloin mieleni ja katsoin miltä ne aamulla näyttäisivät. Yön viileys teki tehtävänsä ja aamulla ne olivat taas virkeitä, terhakoita taimia. Tätä kesti jonkun aikaa mutta tuo "nuupahtaiminen" väheni ja jopa loppui kokonaan. Erityisesti C. baccatum ja C. pubescens (Rocoto) -lajit tekevät niin.

Osan tuosta kasvusta voi selittää myös se, että olen lannoittanut jo jonkun aikaa Puutarhan kesällä näitä kasvejani. Nyt tosin tilasin Fatalii.net -verkkokaupasta erityisesti chileille tarkoitettua Fatalii's Finest EasyPro -lannoitetta.

Pienet Jalapeñon alutkin olivat vankistuneet ja kasvaneet pituutta viikonlopun aikana. Saa nähdä, ehtiikö niistä tulla satoa tänä vuonna. Laitoin ne ihan vain kokeeksi idätykseen, kaupasta tuorehyllystä ostamastani podista.

Jalapeñot (Capsicum annuum) ovat kasvaneet vauhdilla

Tänään muuten katsoin, oikeastaan ensimmäistä kertaa, chilien lehtiä ja totesin saman kuin mitä viisaammat ovat kertoneet: Capsicum chinensen lehti on selkeästi erilainen (useimmiten...), kuin muiden lajien. Chinensen lehti on ryppyinen.

Hungarian Hot Yellow Wax (C. annuum)
selvästi sileämmät lehdet
Carolina Reaperin (C. chinense) 
ryppyisiä lehtiä





















Yhä useampi chili kasvattaa jo nuppuja ja Habanero + Hungarian Hot Yellow Wax tekevät jo ensimmäisiä hedelmiään.

Hungarian Hot Yellow Wax
(Capsicum annuum)
Habanero (Capsicum chinense)






keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Postia, postia...

Taas intoa täynnä kuin pieni ilmapallo!

Posti toi tänään kirjeitä, parikin, liittyen chileihin. Suomen Chiliyhdistys ry lähetti pari viimeisintä lehteä ja viiden eri Rocotolajikkeen (Capsicum pubescens) siemeniä, tervetulotoivotuksena yhdistyksen jäseneksi!

Toinen kirje sisälsi sekin parin lajikkeen siemeniä ja varsinkin sen, mitä olen odottanut; Chilikirjan, jonka tilasin fatalii.net -verkkokaupasta! Taidan tietää, mitä luen illalla 😊

Iltalukemista!

Näyttää muuten vahvasti siltä, että oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun laitan siemeniä kasvuturpeeseen itämään. Joku toinen onnistuu varmasti kasvattamaan siinä aivan loistavasti mutta minä en. Toistaiseksi taimimullan turviin siirtämäni taimet voivat (olosuhteisiin nähden) suhteellisen hyvin, varmasti paremmin kuin mitä olisivat entisessä ruukussaan voineet.

Kylvölaatikko on täynnä! Se näytti niin orvolta, kun se oli vajaa... se piti ihan ehdottomasti täyttää tänään 😂

Briketeissä kaikkiaan 16 lajiketta, kolme siementä/lajike