Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aji Ayuyo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aji Ayuyo. Näytä kaikki tekstit

perjantai 20. syyskuuta 2019

Syksyn kylmät yöt saapuivat

Niin siinä kävi, että kylmät yöt pakottivat etsimään sijoituspaikkoja ulkona oleville chileille. Onneksi kasvihuone tyhjeni yhdestä, jo satonsa tehneestä kasvista ja kahdesta marjansa kypsyttäneestä kirsikkatomaatista.

Lähinnä kaksi ulkona elävää olivat suurimmat huolenaiheeni! Rocoto, Rio Huallago (Capsicum pubescens) sai paikan kasvarin takaosassa olevalta pöydältä ja muutaman siirto-operaation jälkeen sisään mahtui myös Aji Mango x Aji Ayuyo (Capsicum baccatum). Minkähän nimen tuolle muuten keksisi, Aji Manguyo ehkä 😃

Pari Jalapeñoakin mahtui, sekä Trepadeira do Werner (Capsicum baccatum) sekä vielä Ecuador Purple (Capsicum annuum).

Pikkutaimet, kolme Habanero Gambiaa (C. chinense) ja neljä Piri-Piriä (C. frutescens tai C. annuum) otin sisälle kiinaledin alle.

Kasvarissa lämpöä antaa rakennuslämmitin, joka pitää yöllä lämpötilan n. 15 asteessa ja päivälämpötilan 22-27 asteessa.

Satoakin on tullut ihan mukavasti, joskin paljon on vielä raakileina. Yhden 1,5 litran erän tein Habaneroista Paholaisen hilloa, 32 rocoto-baccatum-jauhelihapasteijaa ja 2 litraa Jamie Oliverin reseptiä mukaillen valmistin tulista chilikastiketta, johon käytin supertulisia ja tuota edellä mainittua "Aji Manguyoa".

Niin tosiaan, tuo Rio Huallagokin innostui kypsyttämään ensimmäiset podinsa ja täytyy vain todeta, että olipa sellainen makuelämys, että hyvän tähden sentään! Niin mehukas ja maukas, paksulihainen. Tulisuutta löytyi upeasti mutta se oli niin erilainen kuin esim. chinenseissä, joita olen nyt maistellut jonkin verran. Tuo Huallagon tulisuus oli niin upean pehmeä, ei ollenkaan pistävä ja viipyi kohtuullisen kauan. Ehdottomasti jatkoon! Ensi vuodeksi haluan koko kirjon Rocotoja kasvamaan.

Rio Huallagon (C. pubescens) podi, 36 grammaa

Halkaistuna se näytti tältä. Paksulihainen ja hyvin tummat siemenet.