Näytetään tekstit, joissa on tunniste Amashito Wild. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Amashito Wild. Näytä kaikki tekstit

tiistai 31. maaliskuuta 2020

Kasvun kohinaa

Tänä keväänä chilinkasvatusrintamalla tilanne on täysin toinen, mitä se oli vuosi sitten. Tuolloin kiroilin ja manailin mielessäni aika montaa asiaa, kun yrityksistäni huolimatta ainoastaan yksi reppana taimi oli hengissä.

Nyt niitä taimia on tuolla useita. Vihreitä, hyväkuntoisia ja jopa isoja. Tähän tilanteeseen on todennäköisesti parikin syytä: Kokemukset viime keväästä opettivat ja tuo kasvatusteltta parempine olosuhteineen. On niitä taimia tänäkin vuonna jonkun verran kuollut mutta niitä ei kannata nyt surra 😃

Uusia lajikkeita

Chilinsiemeneniä on tullut hankittua niin, että suurin piirtein 100 lajikkeen siemeniä löytyy kansioista, joihin olen, tietysti lajeittain ja lajikkeittain, aakkosjärjestykseen laittanut. Arkistossa on myös merkinnät siitä, kuinka monta siementä minulla on mitäkin lajiketta. 😎
Kansiot ojennuksessa 😃

Ajattelin laittaa tänä vuonna kasvamaan eri lajikkeita kuin mitä viime vuonna kasvoi. Myöhemmin päätin kuitenkin laittaa jotain samaa, hyväksi todettua lajiketta tulille. Tällaisia ovat mm. Carolina Reaper ja Aji Habanero.

Aji Norteno (Capsicum baccatum)

ChiliWiki tietää kertoa Aji Nortenosta, että se on maultaan hedelmäinen, erittäin makea ja tulisuudeltaan keskitasoa. Hedelmät ovat kypsänä punaisia, kypsymisen aikana saattaa nähdä vihreästä keltaisen ja oranssin sävyjä. Marjojen tulisuudessa löytyy vaihtelua mutta se on noin 7/10.Aji Nortenon nimi on suomeksi "pohjoisen chili" ja lajike onkin yleinen Perussa pohjoisrannikolla. 
Aji Norteno kasvaa C. baccatumeille tyypilliseen tapaan köynnösmäisesti Se latvoutuu helposti ja tarvitsee tukea, varsinkin kantaessaan satoa.
Aji Norteno pitää auringosta ja tämän vuoksi menestyy mukavasti ulkokasvina.
Minun Aji Nortenoni ei osannut aluksi päättää elämän ja kuoleman väliltä mutta loppujen lopuksi se innostui kasvamaan ja tällä hetkellä se näyttää aika syötävän hellyyttävältä. Kyllä se siitä kasvaa!
Aji Nortenon alkutaival vesiviljelyssä

Alegría Riojana (Capsicum annuum)

Alegría Riojana on cayennetyyppinen chililajike, josta saa oivallista jauhetta ruokaan kuin ruokaan. Satoisa lajike, jonka marjan tulisuus on 7/10.
Alegría Riojana

Amashito Wild (Capsicum annuum) 

Amashito Wild on harvinainen, satoisa, pienihedelmäinen ja tulinen chililajike Meksikosta. Sietää ilmeisen hyvin viileitä ja kuumiakin päiviä, joten melko sitkeä laji on kyseessä. Viime vuonna minulla oli yksi kasvi tätä lajiketta ja olihan se kaunis. Puumainen, pari metriä korkea chili. Se tuotti kivasti satoakin, tosin marjat ovat villimäisen pieniä, noin riisinjyvän kokoisia mutta potkua niissä riittää.

Amashito Wild 1/2 ebbissä

Amashito Wild 2/2

Carolina Reaper (Capsicum chinense)

Niin, monihan tämän jo tietää nimeltä! Maailman tulisin chililajike!!🔥🔥🔥 Viime vuonna yksi C. Reaper kasvoi tuolla kasvarissa mutta sato oli aika pienimarjaista. Tällä hetkellä kaksi pientä sirkkalehdellä olevaan tainta odottaa, että lämpö ja valo saavat kunnon kasvun käyntiin. Siemenet ovat viime vuoden marjoista.
Carolina Reaperit ovat vielä näin nuoria

Dalle Khursani (Capsicum chinense)

Dalle Khursani on habanerotyyppinen chililajike, joka tekee suurikokoisia marjoja suotuisissa olosuhteissa. Odotan mielenkiinnolla, mitä tämä tuottaa syksyllä. Tulisuuttakin löytyy 9/10. Toinen taimista on ebbissä, toinen mennä porskuttaa kasvuturve-perliittisekoituksessa.
Dalle Khursani ebbissä

Dalle Khursani kasvuturve-perliittisekoituksessa

Tässä muutamia chililajikkeita ja -taimia, joita tällä hetkellä kasvatan. Laitan lisää kuvauksia, kuvia, kuulumisia ja lajiikkeita tulevissa postauksissani.

Pysykää terveinä ja pitäkää huolta lähimmäisistänne!

tiistai 28. toukokuuta 2019

Uusia tulokkaita kasvihuoneeseen

Viime viikon torstaina chililajikkeiden määrä kasvoi kuuden taimen verran! Näistä yksi on Capsicum pubescens eli Rocoto, uusi laji minulle. Tällä hetkellä lajikkeiden määrä on hurjat 18 😉

Uudet tulokkaat ovat:
  • Amashito Wild (Capsicum annuum)
  • Habanero (Capsicum chinense)
  • Hungarian hot yellow wax (Capsicum annuum)
  • Hybridi (Carolina reaper x Clavo red) Capsum chinense
  • Hybridi Orange Glow (Capsicum annuum)
  • Rocoto, Rio Huallago (Capsicum pubescens)
Habanero ja Hungarian yellow wax kukkivat jo ja Rocotokin näyttää muodostavan nuppuja.

Siirsin kaikki nämä perjantaina kasvihuoneeseen, yksinkertaisen hallaharson alle. Saivat rauhassa totutella ulkoilmaan sillä nuo olivat kasvaneet ledien valossa tähän asti. Maanantaiaamuna otin harson kokonaan pois.

Hybridi (Carolina reaper x Clavo red) ja Habanero ovat jo melko kookkaita, muiden ollessa huomattavasti pienempiä kasveja.

Tänään siirsin idätyskokeilun tuloksena kaupan Jalapeñon siemenistä kasvaneet 14 pikkutaimea maitopurkkeihin, jotta juuret saisivat enemmän tilaa kasvuun. Laitoin tosiaan ihan kokeeksi siemenet itämään ja en ole lainkaan varma, ehtivätkö tänä kesänä tuottaa satoa. Itämisprosentti oli täysi 100.

Jos vielä energiaa riittää, niin siirrän osan noista uusista kasveista isompiin ruukkuihin.

Jalapeñon pikkutaimet
Amashito Wild

Habanero

Habaneron kukka

Hungarian yellow wax tuottaa jo satoa

Hungarian yellow wax kukkii

Hybridi (Carolina Reaper x Clavo red)


Orange Glow

Rocoto, Rio Huallago

Rio Huallagon nuppu