Näytetään tekstit, joissa on tunniste liima-ansa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liima-ansa. Näytä kaikki tekstit

lauantai 4. tammikuuta 2020

Harsosääskiansat toimvat!!

Aiemmin kerroin, että löysin harsosääsken toukan turvebriketistä ja siitä se noiden lentävien pelien  pyydystäminen alkoi! Ohjeeksi sain tarra-ansat, joita hain Jyväskylän Biltemasta. Joitain harsosääskiä onkin lennellyt niihin, joten voin sanoa ansan toimivan.

Liima-ansa toimii!

Harsosääkiä liima-ansassa

Kuitenkin, jostain luin, että tehokas ansa on samanlainen, kuin mitä banaanikärpäsille tehdään. Laitoin kokeeksi jäätelörasiaan punaviinimarjan mehua, vettä ja pisaran astianpesuainetta. Rasia kasvatustelttaan ja odottelemaan tuloksia. Näin parin päivän jälkeen en voi kuin todeta tuon "mehu-pesuaineansan" olevan yhtä hyvän tai jopa tehokkaamman, kuin liima-ansan! Tälle siis vahva suositus minulta.

Mehu-pesuaineansa houkuttelee harsosääskiä puoleensa!
Eiväthän nuo harsosääsket ole lainkaan niitä chilien tai ylipäätään muidenkaan kasvien pahimpia tuholaisia mutta toukkavaiheessa voivat vahingoittaa hentoja juuria. Eivätkä ne lentävät aikuiset nyt välttämättä ihastusta herätä. Näinkin yksinkertaisella tavalla noita voi hävittää! Kerron kyllä jatkossa, miten on käynyt! Toivottavasti hyvin ja sääskille huonosti.

sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Joulurauha on ohi!

Eihän jouluarauhan julistus ole enää voimssa, eihän? Joulu nimittäin meni ja harsosääsken prhana tuli! Eli, kuvasin tuossa aikani kuluksi yhtä turvebrikettiä "digimikroskoopilla" ja mitä siellä olikaan? No joo, Rocoton siemen, joka ei ollut itänyt mutta liikettä oli havaittavissa. Tarkentelin laitetta ja tosiaan, siellä on kirkkaan kuultava, mustapäinen toukka!!

Facebookin chilifoorumilta kyselin apuja ja sieltähän se saman tien tulikin. Googletin vielä varmuuden vuoksi ja totesin, että kyllä se on harsosääsken toukka, dääm!!

Ei muuta kuin briketti lumiseen maisemaan ja huomenna Biltemaan ostamaan keltaisia liima-ansoja, jotta saisi tuolla huoneessa mahdollisesti elävät, aikuiset harsosääsket tapettua. Samallahan siihen ansaan saisivat mennä myös nuo banaanikärpäset! 😈

Tässä vielä todisteena videomateriaalia, nyt jo edesmenneestä toukasta!