torstai 2. tammikuuta 2020

Siemeniä kivivillaan

Uusi vuosi ja uudet kujeet!

Laitoin uudenvuodenpäivänä 1.1.2020 siemeniä kivivillakuutioihin itämään. Sen verran hyvää olen kuullut tuosta tavasta, että olihan se aika jo kokeilla. Aikani Googlea kiusasin, luin Chilikirjaa ja FB:n Chilifoorumia varmistaakseni, että teen asiat oikein. Siltikin, jotain jäi puuttumaan... tosin se ei estänyt tekemisiäni vaan hidasti ainoastaan.Tästä myöhemmin tässä tekstissä.

Eli, hankin viime kesänä n. 150 mm x 150 mm x 150 mm kuution kasvien idätykseen tarkoitettua kivivillaa. Kesän ajan se pyöri tuolla takapihalla ja nyt leikkelin sen puukolla n. 35 mm x 35 mm x 40 mm kuutioiksi. Sukkapuikolla tein kuutioihin kolon siemeniä varten.

Kesän ulkoilmaseikkailun vuoksi ajattelin desinfioda kuutiot ensin ja kiehautin vettä, jolla kastelin kuutiot kauttaaltaan märiksi. Annoin kuutioiden jäähtyä, etten polttaisi herkkiä siemeniä. Laitoin kuutiot minikasvihuoneeseen, johon mahtui 12 kuutiota. Siemenet koloihin mutta entä sitten...

Joka paikassa muistutetaan siitä, ettei kuutioita saa päästää kokonaan kuivumaan!! Pienoiskasvihuoneen kannen laittamisen paikoilleen tiedetään auttavan kosteuden säilyttämistä.. mutta miten ne saadaan pysymään tasaisen kosteina? Jukka "Fatalii" Kilpisen Chilikirjasta luin, että pienoiskasvihuoneen pohjalle voi lorauttaa vettä, joka pitää kuutiot sopivan kosteina. Jukka myös vastasi Chilifoorumilla samalla tavalla, kun kysyin tuosta veden jättämisestä astian pohjalle. Samalla varmistui myös se, että sitä vettä voi siellä olla oikeasti kaiken aikaa, niin kauan kunnes taimi on valmis siirrettäväksi muualle.

Kuutiot uuteen, hienoon kasvatustelttaan ja alle lämpömatto, jonka tuottama lämpö saa toivottavasti siemenet itämään hyvällä prosentilla ja jopa nopeasti.

Kivivilla ei kasvualustana sisällä ravinteita, joten kun taimet ovat jonkin verran kasvaneet, tulee niille antaa erittäin laimeaa lannoiteseosta. Tätäkin pitää opetella, onneksi lannat on täksi kaudeksi jo ostettu!

Mitähän sitten kokeilisi? Vesiviljelyä, kun noista kuutioistahan voi helposti siirtää? Kertokaahan parhaimmat vinkit + linkit EBB + FLOOD -virityksen tekemiseen. Sellainen, johon saisi mahtumaan useamman (vähintään 6 kasvia) olisi hyvä rakennella tulevaa kesää varten.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti