keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Ensimmäinen blogikirjoitukseni

Tervehdys kaikille lukijoille!

En ollut koskaan edes ajatellut kirjoittavani minkäänlaista blogia, ennen kuin tämä ajatus nousi pintaan.

Ajattelin jakaa kansanne niin iloja kuin surujakin, kaikkea mahdollista chilinkasvatukseen liittyen.

Pari sanaa aiemmasta "chilihistoriastani". Olen jo vuosia ollut kiinnostunut chileistä ja niiden kasvattamisesta alusta alkaen itse.

En kuitenkaan ole itselleni kasvattanut chilejä alusta alkaen, siemenistä. Muutamana vuonna olen saanut esikasvatettuja taimia, joista satoa on tullut enemmän tai vähemmän.

Nyt kuitenkin hurahdin ja aluksi hankin n. 11 lajikkeen siemeniä, jonka jälkeen tuo lajikemäärä on kasvanut hieman lisää. Tulevina arkipäivinä odotan vielä paria eri kirjettä, joissa on mukana uusia siemeniä.

Tämän kasvukauden ensimmäiset siemenet kylvin 11.12.2018 ja sen jälkeen pari kertaa olen kylväny lisää. Tällä hetkellä kylvölaatikossa on 19 eri lajikkeen siemeniä, joista ensin itäneet tulee varmasti viikon-parin päästä koulia. Laatikossa on itämässä kuusi siementä/lajike ja hyvin näyttävät useimmat lähteneet kasvuun.

Siementen itämisessä on tietysti eroja mutta pääsääntöisesti hyvin on kasvu päässyt alkuun!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti